sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu on ohi

Joulu on vietetty ja se meni meidän klaanilla ihan rauhaisasti kotona. Aattona kissat saivat herkkua eli possusuikaleita päiväruuaksi. Olemme aina ostaneet kissoille jotain joululahjaksi ja niin myös tänä vuonna :) Tilasin Zooplussalta raapimislaudan. Lauta on kokonaan pahvia ja siinä tuli mukana kissanminttua, mitä voi hieroa lautaan. Lauta oli heti suuri hitti! Rocky jopa otti torkut laudan päällä :D

Lisäksi ostin muutaman lelun kissoille, mutta sen kummempia lahjoja ei hankittu :) Kissat, Rocky etunenässä, olivat hyvin innokkaina avustamassa kinkun paistossa :D Rocky ei olisi millään halunnut päästää kinkkua uuniin! Raakanahan liha on parhaimmillaan :D Toki joulukinkku oli suolattua ja ei siksi sovi kissoille, mutta possusuikaleet hieman lievittivät mielipahaa :)

Itse sain joululahjaksi uuden kissakirjan, Riitta Tuluston kirjoittaman Kissan kanssa. Siinä on tunnettujen suomalaisten lyhyitä kertomuksia omista kissoista ja niiden tavoista. Ihan hauskaa luettavaa, vaikka monilla näyttää olevan edelleen se käsitys, että kissan on päästävä vapaasti ulkoilemaan myös kaupungissa.. Usein sai lukea, että kissa oli kadonnut tai jäänyt auton alle ja tilalle ostettiin uusi :( Mutta kaiken kaikkiaan kirjan kissatarinat ovat ihan lämminhenkisiä :)

Minulla oli ajatuksena kokeilla joulukuusta tänä jouluna, mutta se sitten jäi.. Ensi vuonna haluan sen kyllä virittää. Siitä tulee ihan erilailla joulun tunnelmaa :) Katsotaan sitten mitä kissat siihen sanovat :D

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kissanaisen tee

Pari viikkoa sitten huomasin netissä Deluxe PrimaCatin mainoksen uusista kissanruuista. Kyseessä on täydennysravinto märkäruoka. Pääraaka-aineena on kana ja tonnikala, niinkuin useimmissa täydennysravinnoissa taitaa olla. Ruuat ovat viljattomia ja ne myydään neljän annospussin pakkauksissa. Annospussit ovat kyllä todella pieniä (olisiko ollut 50g). Kissoille ruoka maistui hyvin, mutta en kovin paljon suosi noi täydennysravintoja, koska kissat saavat vain rajoitetusta raksuja.

Uusi kissanruoka on tosi jees, mutta nyt tarjolla on myös omistajille pieni kylkiäinen. Nimittäin kun ostaa kaksi neljän pussin pakkausta, saa kaupan päälle pussillisen kissanystävän teetä! Kyseessä on Nordqvistin valmistama musta irtotee, jossa maistuu mansikka ja minttu. Pakkohan tuota kissanruokaa oli ostaa, että sai teen testiin. Sitä kun ei myydä erillisenä pakettina vaan ainoastaan kylkiäisenä. Olen hurahtanut irtoteehen, joten minulle tämä kampanja sopi kuin nyrkki silmään :D Tee on mielestäni ihan hyvänmakuista :)

Jos ei itse välitä teestä, voi sen antaa vaikka kaverille joululahjaksi :) Teekampanja pitäisi olla kaikissa Deluxe PrimaCatia myyvissä kaupoissa, mutta meidän sittarissa teetä ei ollut. Onneksi läheinen yksityinen kauppa myy kyseistä ruokaa ja siellä oli iso ständi teetä heti sisäänkäynnin luona! Huh! Pelkäsin jääväni kokonaan ilman teetä. PrimaCatin nettisivuilta näkee oman kaupungin myyntipaikat :)

Tällaiset kylkiäiset ovat kyllä kivoja :) Vähän erilaista! Joko muut ovat maistelleet Kissanystävän teetä tai ostaneet kissoille uutta märkäruokaa? :)

Ps. Olen itse ostanut ruuat eikä PrimaCat ole tässä mukana millään tavalla.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulu tekee tuloaan!

Joulukuu on alkanut ja sehän tietää joulukalenterin ekan luukun avaamista! Nimittäin kissojen joulukalenterin :D Tilasin kissoille yhden yhteisen kalenterin Zooplussalta :) Kalenteri sisältää Cosma snacks-herkkuja. Mielestäni nuo ovat paljon parempia kuin sellaiset maitonapit, joissa on vaan sokeria ja maitoa! Cosmat on kuitenkin ilmakuivattua lihaa eikä mitään ylimääräistä :) Hyvin maistui kissoille paitsi Rockylle, joka ei muutenkaan syö mitään herkkujuttuja :D

Onko teidän kissoilla joulukalenteria?